Kirjoitettu 25.10.2007
***
En tiedä kumpaa ikävöin enemmän, sinua vai häntä. Enkä osaa sanoa, kumpi satuttaa minua enemmän,
se että sinä unohdit minut, vai se että hän jätti minut, koska olette molemmat minulle yhä niin rakkaita.
Mieleeni nousi muutamia molempien kanssa käytyjä keskusteluja, joita en koskaan voisi unohtaa ja niiden
pohjalta olin valmis tietämään, valmis olemaan puoleeton.
" Mikä sulla on, sä oot ihan hiljanen?"
" Mä vaan mietin. "
" Miks sä oot tommonen murehtija?"
" Märehtijä? Enhän mä mikään märehtijä oo!"
Vastaukseksi sain kuulla rakastamani heleän naurun, joka niin helposti karkasi huuliltasi.
Miksei ääntäsi voinut vangita pieneen lasiseen purkkiin, jota ravistaessa kuulisin sen aina kun tahtoisin.
Siinä, vaaleanpunaisella päiväpeitteelläni maatessasi olit jotain, minkä olisin tahtonut sulkea
sydämeeni ja mieleeni ikuisesti, mutta enhän minä tietenkään voinut.
" Jos suhun koskee, niin hajoaksä? "
" En mä varmaan, miten nii?"
" Mä aattelin, että saanko mä suudella sua? "
" Et sä tarvi siihen edes lupaa. "
Ja niin hän suuteli minua, ensimmäistä kertaa. Hymyili huuliani vastaan ja näykkäisi alahuultani,
enkä voinut estää hymyä leviämästä omille huulillenikin. Suudelman loppuessa hän kertoi
rakastavansa minua, sen päivän taisin leijua pilvissä, pienet siivet selässä. Mutta jotenkin
minusta tuntui, etteivät ne siivet kestäisi meidän molempien painoa ja hän tiputti minut alas.
" Mä en jaksa sua enää! "
" No mitä mä nyt oon tehny? "
" Sä vaan oot tommonen, rasittava "
" Tiedäthän sä että mä rakastan sua? "
Suudelmien välistä sain vastaukseksi pienen huokaisun, jonka oletin olevan myöntävä.
Rakastin äkkipikaista luonnettasi, kun mielesi vaihtui muutamien minuutien välillä ja
yhtäkkiä saatoit olla kuin toinen ihminen. Ja suuttuessasi rakastin ilmettäsi, katsoit
minuun niin hellästi ja samalla niin pahasti, etten voinut muuta kuin hymyillä sinulle.
" Maailman kaunein kevät. "
" Niin on. "
" Mut arvaa mitä? "
" Sulla on maailman kauneimmat silmät. "
Ja niin tiesin kumman valita, valitsisin itseni. En kumpaakaan teistä, kerrankin voisin olla itsekäs ja
tehdä oman pääni mukaan, unohtamatta silti teitä. Tiesin että löytäisitte vielä toisenne,
kääntyisitte minua vastaan ja unohtaisitte kaikki kauniit sanat ja teot, jotka olette minulle lahjaksi antaneet.
Silti rakastan teitä molempia.
***
En tiedä kumpaa ikävöin enemmän, sinua vai häntä. Enkä osaa sanoa, kumpi satuttaa minua enemmän,
se että sinä unohdit minut, vai se että hän jätti minut, koska olette molemmat minulle yhä niin rakkaita.
Mieleeni nousi muutamia molempien kanssa käytyjä keskusteluja, joita en koskaan voisi unohtaa ja niiden
pohjalta olin valmis tietämään, valmis olemaan puoleeton.
" Mikä sulla on, sä oot ihan hiljanen?"
" Mä vaan mietin. "
" Miks sä oot tommonen murehtija?"
" Märehtijä? Enhän mä mikään märehtijä oo!"
Vastaukseksi sain kuulla rakastamani heleän naurun, joka niin helposti karkasi huuliltasi.
Miksei ääntäsi voinut vangita pieneen lasiseen purkkiin, jota ravistaessa kuulisin sen aina kun tahtoisin.
Siinä, vaaleanpunaisella päiväpeitteelläni maatessasi olit jotain, minkä olisin tahtonut sulkea
sydämeeni ja mieleeni ikuisesti, mutta enhän minä tietenkään voinut.
" Jos suhun koskee, niin hajoaksä? "
" En mä varmaan, miten nii?"
" Mä aattelin, että saanko mä suudella sua? "
" Et sä tarvi siihen edes lupaa. "
Ja niin hän suuteli minua, ensimmäistä kertaa. Hymyili huuliani vastaan ja näykkäisi alahuultani,
enkä voinut estää hymyä leviämästä omille huulillenikin. Suudelman loppuessa hän kertoi
rakastavansa minua, sen päivän taisin leijua pilvissä, pienet siivet selässä. Mutta jotenkin
minusta tuntui, etteivät ne siivet kestäisi meidän molempien painoa ja hän tiputti minut alas.
" Mä en jaksa sua enää! "
" No mitä mä nyt oon tehny? "
" Sä vaan oot tommonen, rasittava "
" Tiedäthän sä että mä rakastan sua? "
Suudelmien välistä sain vastaukseksi pienen huokaisun, jonka oletin olevan myöntävä.
Rakastin äkkipikaista luonnettasi, kun mielesi vaihtui muutamien minuutien välillä ja
yhtäkkiä saatoit olla kuin toinen ihminen. Ja suuttuessasi rakastin ilmettäsi, katsoit
minuun niin hellästi ja samalla niin pahasti, etten voinut muuta kuin hymyillä sinulle.
" Maailman kaunein kevät. "
" Niin on. "
" Mut arvaa mitä? "
" Sulla on maailman kauneimmat silmät. "
Ja niin tiesin kumman valita, valitsisin itseni. En kumpaakaan teistä, kerrankin voisin olla itsekäs ja
tehdä oman pääni mukaan, unohtamatta silti teitä. Tiesin että löytäisitte vielä toisenne,
kääntyisitte minua vastaan ja unohtaisitte kaikki kauniit sanat ja teot, jotka olette minulle lahjaksi antaneet.
Silti rakastan teitä molempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti