Piilosilla

Kirjoitettu 13.10.2007


***


Kylmät, pimeät yöt, sanattomasta sopimuksesta käynnistetty metsästys, 
piilohippaa ympäri pihamaita, laskematta sovinnotta sataan. Kuinka kävikään, 
saiko piilosilla olo ketään ymmärtämään? Kirveineen ja miekkoineen juoksevat 
toisiaan karkuun, älä huolehdi, myöhemmin olet eksyksissä itsekin, juoksemassa 
karkuun itseäsi, omia persooniasi. Huomaat aikanasi, ettet ole enää yksin. Olet 
vain yksi monista antautuneista, raamittomista kehyksistä. 
Huomaat olevasi yksi meistä. 

Sateiset, näkymättömät kadut, piiloleikki laajenee kaupunkiin, vie mukanaan 
kodittomat, kulkurit, muuten vain onnettomat. Hukassa äärettömissä syvyyksissä, 
upotessaan juoksuhiekkaan, huomatessaan ajan loppuvan. Ja mitä tämä kaikki 
tarkoittaakaan? Mustia silmäpareja pimeydessä, kylmiä käsiä iholla, huutoa ja 
lihan iloja, piilosta. Onko olemassa hippa, jossa mukana on koko kansa, leikki jonka 
on suunnitellut joku ihan muu. Joku jota emme koskaan tulleet näkemään. 

Etsi aivan vääristä paikoista, niin voit löytää yhden, eivät he jää löytämättä 
koskaan, aina on joku epätoivoinen valmis luopumaan sieluttomuudestaan, 
hymystään tai mistä tahansa joka meille kelpaisi palkaksi. Olemmehan aina kuitenkin 
lapsia, pelkkiä pienokaisia, joista vanhemmat pitävät huolta. Eihän meitä kuitenkaan 
ole olemassa, olemme vain tarina jostakin, joka on mahdoton. 
Mikään ei ole mahdotonta. 

Ja aamun valjetessa kääntyy yö päiväksi, näkymättömyys näkyvyydeksi 
ja pitkä ajattomuus kiireeksi. Yöt ovat meitä varten, yhteisiä piiloleikkejämme 
varten, jotka ovat tehty jotta voisimme juosta yhdessä kilpaa kuoleman kanssa, 
hymyillä yhtä kyynisesti maailman hyvyydelle ja unohtaa avunannon.